sunnuntai 19. tammikuuta 2014

Onnistuiko se?

Kuinkas sitten kävikään? Menikö aikataulut päin honkia? Vai oliko missään vaiheessa puhetta, että minkä vuoden joulusta oli kyse :D

Edellisen postauksen kuvat otettiin aatonaattona, joten tiukille meni. Mutta sauna lämmitettiin jouluna, muutama yksityiskohta ja säätö tehtiin joulunpyhinä. Tässä lopputulos, tekijöitä lopputulos miellytti todella paljon, toivottavasti myös teitä.

Tapaninpäivän ajelujen sijaan meillä asennettiin kalusteita.
Laatikoiden liukumekanismi toimi todella hyvin, ja yksi kriteeri juuri tämän malliseen kalustoon oli vetolaatikot. Korkeat kaappitilat näissä tahtovat jäädä vajaakäytölle.
Peilin kiinnittäminen oli helppoa, seinään porattiin ruuvit, ja peili roikkumaan niistä.
Altaan kiinnitysliiman laitto, onneksi tätä ei mennyt pitkin seiniä. Puhdistamistoimiin remontin aikana meni yllättävän kauan, silikoni tuppaa tarttumaan remonteissa vääriinkin paikkoihin ja niiden poissaanti seinistä oli kohtuullisen haastavaa.

Listojen halkaisu halkaisusirkkelillä oli sitten uudenvuoden päivän asia. Sirkkelillä oli helppo työstää myös koolauspuut. Juhlapyhät menivät aika lailla työn merkeissä.
Onneksi Cellon valikoimiin oli tullut musta saunaovi, näkymä pukuhuoneesta suihkun puolelle ja toisin päin pieneni merkittävästi verrattuna kirkkaampiin malleihin.
Profin iFan-tuuletin paikoillaan. Vie todella hyvin kosteuden pois, ja mikä parasta, sen saa säädettyä niin, että kun kosteus lisääntyy kylpyhuoneen puolella, niin se käynnistyy automaattisesti.
Tuulettimeen kuuluu kaukosäädin.

Kattosuihkut ovat Cellon pyöreät Modern-mallistosta. Tila itsessään on laatikkomainen, niin tällä haettiin hieman pyöreämpiä muotoja.
Suihkuun ei haluttu ylimääräisiä porausreikä, joten pesuaineille löytyi tyyliin sopiva kulmahylly.
Saunalasin alle valittiin muusta seinästä poikkeava Fibo-Trespon levy. Lähinnä ajatuksena oli, että saataisiin pienellekin alueelle hieman kuviota näkyviin, isolla kuviolla olisi ollut vain pelkkää valkoista, toki ei sekään huono vaihtoehto olisi ollut.
Sauna odotti kylpijöitä. Saunakiulu ja kauha olivat kevyttä alumiinia.
Puutavara oli todella laadukasta, hävikkiä ei tullut laatuvirheiden vuoksi, pontit olivat kohdillaan. Valmiiksi värjätyt tuotteet olivat juuri sen värisiä, kuin pitikin olla ja värit olivat tasaisia, eli ei ollut sävyeroja.
Tervaleppä tuoksuu sinne asti, eikö vaan?
Kylpyhuonekaluston oikealle puolelle tuleva wc-istuimen hankinta on vielä vaiheessa. Mutta kalusto itsessään oli niin hieno, että tässä vaiheessa tila näytti siltä, kuin se olisi täysin valmis.
Suihkuseinä erottamassa tulevaa wc-istuinta ja katkaisemassa tilaa. Jakkarat eivät ehtineet näihin kuviin.

Aika paljon näytti valikoituvan tiedostamatta Cellon Modern-mallistoa.
Muuten pelkistettyä tilaa sai rikottua pienillä yksityiskohdilla. Ihan ei oikeat kukkaset kellarissa taida viihtyä.

Kiukaan valinta oli napakymppi, todella makoisat löylyt lähtee Harvian kiukaasta.
Ja samalla saimme takkahuone-tunnelman pukuhuoneen puolelle. Siitä kuvia seuraavalla kerralla.

3 kommenttia:

  1. Hieno on sauna ja tuo kiuas ihan huippu :)

    VastaaPoista
  2. Hienolta näyttää sekä sauna että kylpyhuone!

    VastaaPoista
  3. Upea tuo saunan lasiseinä. Minäkin semmoisesta haaveilen. Meillä myös aikoinaan oli remontti, jolle asetin aikataulun, mutta se ei ihan mennyt sen mukaan. Homma kuitenkin saatiin valmiiksi kaksi viikkoa alkuperäisestä aikataulusta.

    VastaaPoista