sunnuntai 5. tammikuuta 2014

Fibo-Trespon asennusta ja vähän muutakin


Sitten koitti se päivä, että saatiin aloittaa pesuhuoneen Fibo-Trespo märkätilalevyjen asentaminen. Ennen tätä oli remonttimies tutkinut ohjeet ja katsonut asennusvideoita, joita löytyi netistä.

Seinään asennettiin kiskot, joiden päälle levyt tulivat. Kiskoihin laitettiin liimaa.
Tässä kulmaan tulevan levyn kulmalistan liimausta.
Sitten levy laitettiin paikoilleen. Levyissä oli pontit, joten asentaminen oli helppoa.
Kulmalista porattiin kiinni koolaukseen.
Ja vähän liimaa vielä perään.
Ylälaidasta levyt porattiin ruuveilla kiinni.
Levyjen työstäminen sopivan korkuisiksi kävi helposti, puuta kun olivat. Ulkonäöllisesti piti hieman miettiä, miten "laatat" osuivat kohdilleen, ettei tule hölmön näköisiä kohtia.
Suihkujen kohdalle valikoitui mosaiikin näköinen levy. Liiman siivoaminen levyistä olikin sitten ihan mielenkiintoista puuhaa. Mutta vanhan kansan Fairy oli paras puhdistusaine siihen.
Moni ei usko, että tämä ei ole laattaa, vaan puusta tehtyä levyä, niin hienosti se peilaa.
Toiseen päätyyn Santiago Tile-niminen levy. Ja Denver White on vieressä näkyvä levy. 


Kun suurimmat kulkemiset oli tehty, eli seinä ja katto asennettu, niin voitiin jatkaa lattian parissa.
Tässä laattaa vielä ilman saumausta.

Putkimies ehti käydä laittamassa suihkut ennen lattioiden saumaamista.

1 kommentti:

  1. miten yläsauma, että kosteus ei pääse levyn taakse??

    VastaaPoista